Perehdy sopiviin välineisiin ja nauti harrastuksesta

On selvää että kun olemme päässeet uudessa harrastuksessamme innostumisen vaiheesta syvemmälle orastavaan rakkauteen. Tässä vaiheessa alkavat myös välineet näytellä suurta roolia harrastuksen nautinnossa. Esimerkiksi kaupunkipyöräilyyn riittää vielä hyvin vanha “mummon pyörä”. Kun innostus valtaa ja laji vie mennessään, olemme jo ostamassa hiilikuidusta valmistetun maantiepyörän. Siihen vielä kylkeen parasta “Suuntoa”, jolla saamme mitattua poljetun, valmiiksi reititetyn matkan tehot ja oman kunnon kehityksen. Unohtaa ei tietenkään voi monia muita lisävarusteita ja vaatetusta.

Jääkiekkomailojen teknologia kehittynyt

Olen itse kahteen otteeseen ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt selvittää miten tämän päivän jääkiekkomailat on rakennettu. Ei muuten ole todellakaan ihan helppoa. Tämä siksi että en ole ollut tyytyväinen vieläkään mailaan millä pelaan jääkiekkoa höntsävuoroilla. Moni varmaan ajattelee että mitä sillä on väliä millä pelaa mutta minulle on. Tiedän miten nautinnollista on harrastaa lajia kun löytyy sopiva väline. Tenniksessä koin tämän asian tänä kesänä kun raaskin ensimmäistä kertaa ostaa mailan Porin Tennishallilta Karrilta, muutaman testin jälkeen.

Olen siis pituudeltani suht lyhyt, 172cm sulka päässä. Luistelen profiilini mukaisesta “pylly” alhaalla ja ilmeisesti myös sillä ainoalla opetettavalla tavalla. Lämärit on kielletty meidän peleissä eli nopeaa ranneveto on keino heiluttaa verkkoa. En voi ottaa hyllystä ihan mitä mailaa vain koska tykkään myös pelata lyhyellä mailalla. Kun katkaisen varren omaan mittaani, saattaa varresta tulla yhtä jäykkä kuin rautakangesta. Tällöin tuntuma on heikko ja vedot eivät vaan lähde. Mailan pitäisi käyttäytyä kuin jousi. Sieltä löytyy voima, joka on tällä hetkellä myös Patrik Laineen työkalu NHL:ssä.

Kun olen löytänyt sopivan varren jäykkyyden (Flex) niin seuraavana tulee eteen mistä kohtaa varsi joustaa vai onko se kokonaisvaltainen (Kickpoint). Itse olen tykästynyt varteen, joka joustaa enemmän alhaalta (Low kick point). Sillä saan hyvän tuntuman sekä nopeat rannevedot onnistuvat kuin itsestään. Samoin varteen tulee lyhyydestä huolimatta tarpeeksi joustoa. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu lavan lie-kulma (lavan ja varren kulma). Kun maila sahataan lyhyeksi niin lavan kulma jäähän ei olekaan enää optimaalinen. Tätäkin pitäisi päästä optimoimaan. Silloin lättysyöttö lähtisi suoraan ilman turhaa ranteiden vääntelyä mutta nyt sitä on pakko toteuttaa taiteellisesti.

Nyt kun olemme päässeet tähän asti niin tärkeimpänä tulee lavan käyryys. Tässä on lähtenyt mopo käsistä sitten 80-90-luvun mallien, jolloin lavoissa oli pieni käyrä ja mahdollisesti vähän propellia. Ei tahdo löytyä omaa suosikkia. On tehtävä kompromissi ja pelattava melkein hyvällä mutta ei juuri omaan pelityyliin sopivalla.

Toki mailavalmistajilta löytyy myös mahdollisuus kustomoida oma maila.

Ainoa ongelma tässä on se että jos tilaisin verkon kautta omien mieltymysten kautta mailan, en voi olla 100% varma osunko oikeaan. Muutaman erheen kautta voin löytää oikean mailan mutta taas olen tuhlannut rahaa turhaan. Voihan tokiensimmäinen arpa osua kohdalle.

Onneksi tähänkin on Suomessa tullut palvelu, jonka meinaan testata seuraavaksi. Hockey Base tarjoaa mailasovitusta 60€ hintaan. Sen maksamalla tiedän varmasti mikä maila itselleni sopii ja pääsen iskemään mustaa ylämummuun. Laskeskelin että olen muutaman vuoden sisään hankkinut useamman uuden mailan. Halvin on ollut 159 euroa.

Maailman vaikein pallopeli

Omassa lajissamme golfissa tilanne on vähän samansuuntainen. Kuitenkin sillä erolla että Suomesta löytyy tänä päivänä laaja kattaus osaavia mailanfittauspalveluja, joissa pääsee sovittamaan omiin tarpeisiin sopivat golfmailat.

Olemme nyt 1,5 vuoden aikana keränneet dataa ja sovittaneet mailoja vajaalle 100 asiakkaalle. Aina ei ole kauppoja edes pyritty tekemään vaan olemme halunneet tutkia asiaa ja kehittää omaa osaamista. Henkilön sensomotorinen profiili ja alkuasento, luontainen tempo ja Mizunon Swing DNA -numerot. Näiden yhdistelmä vietynä Trackmanin numeroihin ja sovituksessa olevan henkilön omiin tuntemuksiin. Olemme lähestulkoon 100% onnistuneet löytämään sen oikean yhdistelmän.

Isoin huomio mihin olemme tässä kohtaa törmänneet on se että ainostaan muutamalle henkilölle olemme onnistuneet löytämään parhaimmaksi kompinaatioksi ns. valmistajan vakiovarren. Sen joka löytyy suoraan hyllystä ostettuna. Tässä kohtaa en missään nimessä sano että vakiovarsi olisi mitenkään huono vaan pidän sitä erittäin pätevänä, sille palaajalle jolle se sopii sen miellyttävän lavan parina.

Olemme yksilöitä ja vaadimme yksilöllisiä välineitä

Kaikille muille olemme löytäneet sovituksessa ns. custom varren ja tähän liittyvät ominaisuudet kuten esimerkiksi swingipainon. Mikä tähän sitten vaikuttaa on se että olemme kaikki yksilöitä ja meillä on oma tapa liikuttaa mailaa. Vajaa 10 golfaria oli sillä tasolla että pystyivät etukäteen jo arvioimaan mitkä varret voisi itselle sopia. Muutaman kanssa oli muutaman lyönnin jälkeen selvää että se oma, aikoinaan löydetty varsi oli juurikin oikea. Valmistajilla on eri tapoja hinnoitella custom varret mutta esimerkiksi Mizunon osalta custom varsista ei tule lisähintaa ja samoin gripin saa valita mieltymyksen mukaan samaan hintaa omalla teipin määrällä.

Alla olevissa kuvissa on tyypillinen tilanne kun fittaus on suoritettu.


Omalla mailalla kolmen pallon otantaan otettiin asiakkaan mielestä kolme hyvää lyöntiä.


Optimaalinen kompinaatio. Lyönnit suoritusjärjestyksessä.
Tässä tapauksessa lyönnin pituus kasvoi myös oleellisesti. Pitää korostaa että se ei kuitenkaan saa olla ainoa tai tärkein kriteeri fittauksessa ja mailan valinnassa.

Kun mailan ostaa vaikka netistä tai suoraan kaupan hyllystä, on se verrattavissa suht kalliiseen arpalippuun. Jos isolla kertoimella sattuu natsaamaan niin se on hieno onnenkantamoinen. Mailasovitusten kustannus pyörii siellä 100€ molemmin puolin riippuen palvelun laajuudesta. Monella tämä vielä hyvitetään mailahankinnasta.

Tarkemmin itse mailojen sovituksesta ja datasta tulemme varmaan jossain vaiheessa avaamaan lisää. Etenkin miten sensomotoriikan profiilit vaikuttavat esimerkiksi varsien ominaisuuksissa ja pituudessa sekä itse sovitustilanteessa.

Shopping Cart
Scroll to Top